Aiheet: Muut

Tiivistelmä 8.4. kokouksesta

Tiivistelmä hallituksen kokouksesta 8.4. Puoluekokous pidetään 11.-13.6. Jyväskylässä. JKN:n hallituksen jäseniä on ilmoittautunut jo talkoolaiseksi kokoukseen. Lisää talkoolaisia kuitenkin kaivataan edelleen. Puoluekokousaloitetta työstämään perustettiin opintoryhmä, joka on kokoontunut kolme kertaa. Aloite puoluekokoukseen tehdään nuorten mielenterveyspalveluiden parantamisesta. Seuraava järjestöakatemia järjestetään Jyväskylässä 23.-25.4. jolloin Jyväskylässä pidetään ns. superakatemiaviikonloppu. Emmi ja Saara osallistuvat JKN:stä järjestöakatemian toiseen viikonloppuun. Kolmas järjestöakatemia järjestetään syksyllä. Pirkka [...]
Kommentoi

“Superakatemiaviikonloppu” Jyväskylässä 23-25.4

Neljä KANSIO:n akatemiaa (kunta-, eurooppa-, aate- ja järjestöakatemiat) kokoontuivat kaikki Jyväskylään viikonlopuksi 23-25.4 kouluttautumaan, verkostoitumaan ja hakemaan uusia elämyksiä. JKN:ltä mukana oli Järjestöakatemian toisessa tapaamisessa allekirjoittaneen lisäksi sihteeri-Emmi. Viikonloppu alkoi jo perjantaina klo 18.30 ja ensimmäinen ilta kului kotitehtäviä purkaen ja vapaamuotoisemmissa merkeissä. Klo 20.30 kaikki neljä akatemiaa illallistivat yhdessä Jyväskylän kaupungin vastaanotolla ravintola Colonialissa. [...]
2 Kommenttia

Kuulumisia JKN:n ja JYKO:n Lumifutiksesta 15.3

Lumifutista pelailtiin maanantaina 15.3 aurinkoisessa säässä Jyväskylän Yliopiston kampusalueella Seminaarinmäellä, Liikuntarakennuksen vieressä olevalla aidatulla tenniskentällä. Musiikki soi kovaäänisistä, keli oli mitä mainioin, makkara tirisi grillissä ja meininki oli loistava! Paikoitellen puolimetrinen hanki antoi oman haasteensa pelailulle ja touhu olikin fyysisesti raskasta: porukalle riitti mainiosti 2 x 10 minuutin erät per peli. Ensimmäisessä matsissa Jyväskyläläiset Kokoomuslaiset nuoret [...]
Kommentoi

Koulukiertue etenee

Jyväskylän Kokoomuksen Nuorten aloitteesta käyntiin polkaistu lukio- ja ammattikoulukiertue Jyväskylässä etenee mallikkaasti. Tähän asti paneeleja on ollut Lyseon lukiolla ja Cygnaeuksen lukiolla ja muutaman viikon sisään myös Harjun ammattikoulussa ja Korpilahden lukiossa. Uusia päiviä varmistuu jatkuvasti. “Politiikkakoulutuksen” vastaanotto oppilaitoksissa on ollut todella positiivista, sekä oppilaat että opettajat ovat kovasti tykänneet. Cygnaeuksella päästiin myös ensimmäistä kertaa testaamaan [...]
Kommentoi

Tiivistelmä hallituksen kokouksesta 23.2. + kevätkokouksesta

Yhteenveto 23.2. kokouksesta Ilmoitusasiat Snellman-säätiön seminaari järjestetään 8.5. Helsingissä. Sinne kutsutaan gradun tai opinnäytetyön lähettäneet. Jos on kiinnostunut lähtemään, voi kysyä piiriltä lisätietoja. Järjestöakatemia ja pj-päivät Järvenpäässä 12-14.2 Kansio rahoittaa opintokerhoja, jotka kokoontuvat väh. 5 kertaa (2 tuntia per kerta). Kotitehtäväksi akatemiassa annettiin järjestää tällainen opintokerho. Seuraava akatemia järjestetään Jyväskylässä 23.-25.4. Ensimmäinen ”politiikkapaneeli” Lyseolla ja esitysmateriaalin valmistaminen Pirkka oli edustamassa JKN:ää ensimmäisessä paneelissa. [...]
Kommentoi

Kuulumisia Järjestö-Akatemiasta (12-14.2.)

Helmikuun toisena viikonloppuna järjestettiin Järvenpäässä ensimmäinen Järjestö-Akatemian tapaaminen. Neljä koulutusviikonloppua sisältävä kurssi on osaltamme jaettu siten, että Saara kiertää kaikki koulutukset ja me muut hallituksen jäsenet osallistumme vuorotellen sen mukaan, kenen mukiin koulutussisältö parhaiten kolisee. Ensimmäisellä kerralla ohjelmassa oli mm. varainkeruuta, kevätkokousasiaa ja Kokoomuksen puheenjohtajapäivät, joten allekirjoittanut pakkasi kauluspaidat laukkuun ja lähti matkaan. Ensimmäinen ilta käytettiin paikallisyhdistysten [...]
Kommentoi

Tiivistelmä JKN:n toisesta kokouksesta (19.1)

Tiivistelmä JKN:n toisesta kokouksesta (19.1) Lumifutis-tapahtuman järjestetään viikon 11 alussa yhteistyössä JYKOn kanssa. Lumifutis on tarkoitus järjestää yliopiston kampuksen kentällä. Tapahtumaan aiotaan haastaa mukaan jokin toinen poliittinen järjestö. Lumifutiksen jälkeen on luvassa myös yhteistä illanviettoa. Puheenjohtaja on kirjoittanut tammikuun kannanoton nuorten politiikkakoulutukseen liittyen. Politiikkakoulutus on siis tarkoitus järjestää yhteistyössä muiden puoluiden kanssa ja tarkoituksena on käydä [...]
Kommentoi

Tiivistelmä järjestäytymiskokouksesta (14.12)

Järjestätymiskokouksessa tuore hallitus järjestäytyi seuraavanlaisesti: Pirkka Pelttari valittiin varapuheenjohtajajaksi äänestyksen jälkeen. Sihteeriksi valittiin Emmi Tyrväinen. Taloudenhoitajaksi valittiin Ilona Ylinampa. Tapahtumavastaavaksi/ulkosuhdevastaavaksi valittiin Erno Hytönen. Tiedottajaksi/nettivastaavaksi valittiin Lari Tirkkonen. Koulutusvastaavaksi valittiin Heli Sipilä. Lisäksi järjestäytymiskokouksessa käsiteltiin mm. yhteisiä pelisääntöjä kokousten suhteen, nettisivujen uudistamista sekä sektorikohtaisia toimintasuunnitelmia. Ilmoitusasioista tärkeimpinä voidaan mainita JKN:n edustus kunnallisjärjestön hallituksessa, JKN:n puheenjohtaja Saara Karasvirta valittiin kunnallisjärjestön varapuheenjohtajaksi ja lisäksi JKN:n hallituksen [...]
Kommentoi

Kokoomuksen puheenjohtajapäivät Järvenpäässä 13.2.2010

JKN:stä osallistuivat Kokoomuksen puheenjohtajapäiville Järvenpää-talossa lauantaina 13.2 yli 400 muun Kokoomuksen yhdistysten johtohenkilöiden ohella puheenjohtaja sekä varapuheenjohtaja. Päivä alkoi meidän osaltamme puolueen varapuheenjohtajan Sampsa Katajan tapaamisella muiden Kansion Järjestöakatemian osallistujien kanssa, sillä akatemia pyöri perjantaista sunnuntaihin Järvenpää-talon toisella puolen rataa, Rivoli-hotellissa. Kataja kertoili poliittisesta vaikuttamisesta ja eduskuntatyöstä ja allekirjoittanutta ja vpj:tä ehkä hieman painoi myöhään [...]
Kommentoi