Kannanotto: Jyväskylän panostettava enemmän koulutettujensa pitämiseen

Jyväskylän Kokoomuksen Nuoret

Kannanotto

JULKAISUVAPAA: HETI

Jyväskylän Kokoomuksen Nuoret: Jyväskylän panostettava enemmän koulutettujensa pitämiseen

Tuttu tilanne: vastavalmistunut nuori joutuu lähtemään työnhakuun ruuhka-Suomeen opiskelukaupungistaan, vaikkei välttämättä haluaisi. Jyväskylän kaupunki muodostaa tästä loistavan esimerkin. Jo pelkästään Jyväskylän yliopiston ja ammattikorkeakoulun opiskelijamäärät ovat yhteensä noin 22 000 henkeä (JYU 14 000 ja JAMK 8000), joten kokonaisasukasluvusta joka on noin 130 000, opiskelijoita on merkittävä osa (noin 17 prosenttia). Esimerkiksi Turussa vastaava luku on lähes 20 prosenttia, mutta samanlaista muuttoliikettä muualle ei sieltä tapahdu. Syynä on se, että kaupunki, sen ympäryskunnat ja yritykset pystyvät tarjoamaan valmistuneille töitä huomattavasti paremmin edellytyksin. Pidemmän päälle koulutetun väen ”vuotaminen” muualle Suomeen jatkuvalla syötöllä ei ole hyvä asia Jyväskylälle eikä Keski-Suomelle.

”Sinänsä surullista, että usein nuori joutuu lähtemään Jyväskylästä muualle työn perässä vaikka ei välttämättä haluaisikaan. Aina ei vain ole vaihtoehtoja, kun kaupungilla ja yrityksillä ei yksinkertaisesti ole tarjota mitään valmistumisen jälkeen”, sanoo Jyväskylän Kokoomuksen Nuorten puheenjohtaja Saara Karasvirta. ”Sama tilanne on myös näkyvillä kesäisin, kun opiskelijat hakevat kesätyötä; kaupungilla ja yrityksillä ei kerta kaikkiaan ole resursseja työllistää kuin hyvin pieni osa nuorista ja monet menevätkin täysin muualle töihin ja asumaan kesän ajaksi”.

Jyväskylän Kokoomuksen Nuoret toivookin, että tulevaisuudessa ns. aivovuotoon kiinnitettäisiin oikeasti huomiota ja eri toimin pyrittäisiin miettimään, millä sitä tyrehdytettäisiin. Jyväskylä ei saisi olla pelkästään läpikulkukaupunki, jonne nuoret tulevat opiskelemaan ja valmistumisensa jälkeen vievät tietotaitonsa muualle. ”Itse olen hyvä esimerkki siitä, että Jyväskylästä ei ole viiteen vuoteen löytynyt kunnollista kesätyötä eikä nyt valmistumisen jälkeen ollut mitään omalta alalta tarjolla. Siksipä haikein mielin pakkaan tavarani ja siirtyminen etelämmäs on tosiasia”, summaa Karasvirta.

Lisätiedot:

Saara Karasvirta

Puheenjohtaja, Jyväskylän Kokoomuksen Nuoret

p. 0400938870 / pj@jyvaskylankokoomusnuoret.fi

Kommentoi

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei koskaan julkaista tai jaeta ulkopuolisille. Pakolliset kentät on merkitty *:llä.

*
*